Tietoa meistä
Lahti, liikunta ja tahto tehdä hyvää – keskeiset Payback Lahti ry:n perustamiseen vaikuttaneet tekijät.
Lahti, liikunta ja tahto tehdä hyvää – keskeiset Payback Lahti ry:n perustamiseen vaikuttaneet tekijät.
Lahti, liikunta ja tahto tehdä hyvää – keskeiset Payback Lahti ry:n perustamiseen vaikuttaneet tekijät. Olemme saaneet liikunnalta ja kotiseudultamme paljon ja nyt on aika antaa takaisin. Sukupolvet vaihtuvat, mutta liikunta ja urheilu jatkavat hyvinvoinnin ja yhteisöllisyyden levittämistä kaupungissamme. Haluamme varmistaa, että liikunta on edelleen mahdollista jokaiselle, vaikka kasvavat kulut ja taloudellisesti entistä jyrkemmin jakautuva yhteiskunta puoltavat vastakkaiseen suuntaan.
Ihmiset tekevät kaupungin ja tämän päivän nuorten hyvinvointi määrittää huomisen Lahtea. Haluamme mahdollistaa taloudellisen epävarmuuden keskellä kamppailevien perheiden lapsille ja nuorille liikuntaharrastuksia ja olla näin osaltamme vaikuttamassa siihen, että Lahti on hyvä paikka elää ja yrittää nyt ja tulevaisuudessa. Tavoitteenamme on tukea taloudellisesti vuosittain kymmeniä hakijoita, jotta lapset ja nuoret voivat elää mahdollisimman normaalia ja tasapainoista elämää, perheen taloudellisesta tilanteesta riipumatta.
Myöntämämme tuki maksetaan ainoastaan rekisteröityjen yhdistysten virallisia laskuja vastaan. Tuen saaja voi olla liikuntaa tai urheilua harrastava lapsi, nuori (max 16-vuotias), joukkue tai ryhmä lajista riippumatta. Toimintaamme pyöritetään talkoovoimin, joten kaikki tuet ja tapahtumien tuotot käytetään läpinäkyvästi ja lyhentämättömänä suoraan lasten ja nuorten harrastamisen tukemiseen.
Kysy lisää tukemisen vaihtoehdoista info@paybacklahti.fi tai yhdistyksemme hallituksen jäseniltä!